Pieniä värkkäyksiä ja jonotusta päivystyksessä

Aloitetaanpas tämä postaus ensin käsitöistä! Tällä kertaa laittelen kuvia tällaisista pienistä jutuista, joita on tullut tehtyä. Usein iskee kauhea hinku tehdä jotain, muttei tiedä mitä tekisi - silloin tulee sitten tehtyä tällaisia pikkujuttuja, esimerkiksi vaatteita tytön barbeille... Tai sitten sitä vain ottaa virkkuukoukun ja langanpätkää ja virkkaa vain, mitä sattuu mieleen tulemaan. Tämä "avaimenperälisko" muutaman kuukauden takaa on yksi sellainen :) Pätkä mustaa lankaa, koukku, pari helmeä ja ylimääräistä aikaa television ääressä on yhtäkuin:

...Tai vaihtoehtoisesti tällaistakin saattaa syntyä, kuten eilen pääsi käymään:

Barbien vaatteita on minusta tosi mukava tehdä, useammastakin syystä. Ensinnäkin on mukavaa kun saa äkkiä valmista; minunlaiseni hätähousu kun turhautuu äkkiä tekemään isoja töitä. Lisäksi näissä on aina sellainen pieni nostalgia läsnä. Tulee mieleen oma varhaislapsuus ja varsinkin se, kuinka äitivainaani oli äärimmäisen taitava käsistään ja loihti meille tyttärille jos jonkinlaista ihanaa nukenvaatetta. Hän teki nukeillemme vaatteiden lisäksi myös huonekalut ihan itse, siitä vähästä materiaalista mitä nyt sattui löytymään. Vaikka kasvoimme köyhissä oloissa, niin äidillämme oli mielikuvitusta ja taitoa tehdä itse leluja - ja juuri ne olivat parhaita! Äidin tekemät jutut olivat meistä paljon hienompia ja rakkaampia kuin kaupasta ostetut.

No, nämä minun tekemät nukenvaatteeni eivät tietenkään ole läheskään niin hienoja, kuin äitini tekemät olivat. Hän oli sentään ammatiltaan ompelija, ja osasi hommansa - nämä meikäläisen värkkäykset nyt ovat vähän yksinkertaisempia. Tässä pari kuvaa parista tekemästäni asusta, jotka olen ommellut käsin ja koneella:

Nuo molemmat barbiet ovat muuten samaisia, joilla olen itse pienenä leikkinyt. Niitä on lisääkin varastossa... Samoin vaatteet, niin ostetut kuin äitini tekemät (ne jotka ovat jääneet jäljelle). Pitäisikin kaivella ne esiin ja ottaa vaikka kuvia! En ole raskinut niitä antaa tytölle leikittäväksi, koska niillä on tunnearvoa. Nämä barbiet ovat kuitenkin hänellä ollut leikeissä mukana :)

Löytyi vielä kuva petivaatteista, jotka nukeille tein jo kolmisen vuotta sitten. Tuossa on siis tyyny ja peitto. Reunapitsiä en ole sentään itse virkannut, vaan se taisi jostain kirpputorilta löytyä joskus aikoinaan...

Kuten postauksen otsikostakin voi päätellä, tuli tosiaan vietettyä aamupäivä paikallisen terveysaseman päivystysjonossa. Odotuksessa meni vain 2,5 h, ihmeen nopeaa toimintaa tällä kertaa! :P Otin onneksi kutimet mukaan niin aika kului nopeammin. Puikoille jäi eilen yksi barbien neulemekko, jonka sain siinä odotellessa valmiiksi :) Kuvia siitä joskus myöhemmin.

Ukon MS-taudista johtuen hänen toinen jalkansa on temppuillut jo vuoden päivät... Ja nyt nilkka muljahti sen verran pahasti että oli pakko käydä sitä näyttämässä. Pelkästä nyrjähdyksestä oli onneksi kyse, että ei mitään pahempaa ollut... Mutta kipeähän tuo on, ja kävely on vieläkin vaikeampaa kuin aikaisemmin (eli nyt se on oikeasti jo paha!).

Pitäisi hommata tuolle varmaan jonkunlainen tuki tuohon nilkkaan, ettei se aina taittuisi. Lääkärin mukaan se nilkan kudos oli aika rasittunutta, huomasi itsekin että sitä on muljautettu aikaisemminkin. Sanoi kuitenkin, ettei sitä vielä kannata tukea millään siteellä kun turvotusta on; saattaa vaikeuttaa verenkiertoa jos sitä nyt tukee. Ehkä sitten voisi katsoa kun nilkka tervehtyy... Pakko tuolle jotain on tehdä, kun joka kerta ulkona kävellessä se nilkka taittuu. Heti kun ukko joutuu kävelemään vähänkin epätasaisemmalla pinnalla. Ihan jo tasaisella lattiallakin se kävely on hänellä vaikeaa, kun tasapaino heittelee minne sattuu ja oikea jalka on jäykkä kuin puuhalko. Tai no, oikeastaan vino puuhalko, koska jalkaterä kääntyy vinoon, ja sehän sen muljautuksenkin sitten aiheuttaa kun epätasaisella pinnalla kävellessä ukko ei ehdi korjata jalan asentoa vaan se menee vinoon ja taittuu sinne tänne. Paska juttu tuo MS-tauti... Jos yhden asian voisin tästä maailmasta poistaa/korjata niin se olisi tuo!

No, pyrimme ajattelemaan positiivisesti: "onneksi sentään pääsee vielä kävelemään, onneksi sentään toinen jalka toimii...". Aika laiha lohtu sinänsä, mutta eipä sitä muutakaan voi kuin yrittää ajatella positiivisesti. Aika vaikeaa kyllä kun joutuu katsomaan toisen kärsimystä, eikä mitään voi tehdä auttaakseen... Joutuu jatkuvasti pelkäämään toisen puolesta, mitä jos/kun tilanne pahenee... No, pitää yrittää keskittyä nykytilanteeseen ja toivoa parasta.

Lisätietoa tästä viheliäisestä MS-taudista löytyypi mm. sivuilta http://fi.wikipedia.org/wiki/MS-tauti ja http://www.ms-liitto.fi/ms niille, joita tämä kyseinen aihe kiinnostaa :) Onkos lukijoissa mäsäläisiä, tai kenties mäsän omaavien puolisoita? Vertaistuki ei olisi kyllä pahitteeksi, joten jos Teitä löytyy niin kommentoikaa :)

-S.